Asiakaskokemus Raili Äijälä

Suvanto Care toi lisäaikaa isän palveluasumiseen siirtymisessä

Ikäihmisten läheisten huoli kotona pärjäämisestä voi olla syy, jossa vanhus siirtyy palveluasumiseen jopa liian aikaisin, vaikka hänellä olisi vielä halua sekä edellytyksiä asua kotona omin avuin. Ikäihmisen kotona asuminen katsotaan helposti mahdottomaksi, sillä kotona pärjäämistä on vaikea ulkopuolisena seurata.

Kun Ikaalisissa asuva Raili Äijälä alkoi pohtimaan 100 vuotta täyttäneen isänsä kotona pärjäämistä, hän pyysi isän asuinkunnan, Hämeenkyrön kotihoidon palvelupäällikön vierailulle isänsä luokse. Hämeenkyrössä asuvan isänsä luokse Raililla oli viidentoista minuutin ajomatka, joten pikaiset ylimääräiset tarkistuskäynnit isän luona vietettyjen miltei päivittäisten muiden käyntien lisäksi verottivat jaksamista. Hämenkyrön kunnassa oltiin juuri tutustuttu Suvanto Caren palveluihin, joten sen käyttöä suositeltiin kokeilemaan myös Railin isälle ennen palveluasumiseen siirtymistä.

Tyttären mukaan huolta isästä helpotti suuresti, kun sai puhelimesta etäyhteyden kautta seurata reaaliaikaisesti isän tekemisiä. Hälytyksen tullessa hän saattoi soittaa suoraan turvapuhelimeen ja kysyä, mikä hätänä, jolloin isällekin tuli varmuutta siihen, että hälytys on huomioitu ja apu on tulossa. ”Aina silloin tällöin, kun tuli ns. vahinkopainallus, isä osasi kertoa, että kaikki on hyvin eikä tarvitse lähteä paikan päälle”, muistelee Raili.

Suvanto Caren käyttö toi helpotuksen arkeen

Päätös turvautua Suvanto Caren palveluihin oli helppo. Raili oli aikaisemmin tutustunut netissä erilaisiin turvapuhelimiin, mutta huomannut, että niiden toiminnasta tarjotaan jopa aivan väärää tietoa, eikä luotettavuudesta ole takuita. Suvanto Care tultiin asentamaan isän luokse todella nopealla aikataululla, joten palvelua päästiin testaamaan heti. 

“Meillä oli isälle koko konsepti käytössä. Jokaiseen huoneeseen asennettiin liikesensorit. Lisäksi ulko-oveen ovisensori ja ruokailua havainnoitiin liikesensorin lisäksi jääkaappi- ja mikron sensorilla.. Käytössä oli myös se GPS:llä toimiva lähetin, mikä oli mukana kotoa poistuttaessa”, kertoo Äijälä. Isän kotiin asennettiin siis Suvanto Kotona -palvelu sekä pienten ulkoilu- ja virkistysretkien turvaksi otettiin Suvanto Mukana -palvelu.

Palvelun käyttöönotto toi merkittävää helpotusta Railin arkeen; enää isän vointi ei huolestuttanut samoin, mitä aikaisemmin. Hänen hyvinvoinnistaan oli palvelun avulla vastuussa myös kunnan kotihoito, jonka kanssa Raili pystyi jakamaan vastuutaan ja turhat tarkastuskäynnit isän luokse vähenivät huomattavasti. “Tämä palvelu vähentää kotihoidon tehtäviä sekä on omaisille aivan erinomainen juttu”, summaa Raili. Helppo yhteydenpito Suvanto Videopuhelun avulla lisäsi myös isän hyvinvointia yksin ollessaan.

Kaikki toimi aivan erinomaisesti

“Meillä kaikki toimi aivan erinomaisesti palvelun osalta, eikä ohjelman käyttö ollut lainkaan vaikeaa. Sen oppi todella nopeasti, eikä isälläkään ollut mitään vaikeuksia oppia pitämään Suvanto Mukana – paikantavaa turvapuhelinta mukana”, muistelee Raili. “Sain myös heti apua, jos tuli jotain kysyttävää palvelusta.” Hän myös ihmettelee, miksi Suvanto Care -palvelu ei ole laajemmasti kunnilla käytössä!

Railin isä ennätti käyttää Suvanto Caren palveluita reilun vuoden, ennen kuin siirtyi palvelutalon asukkaaksi. Suvanto kulkee kuitenkin vielä hänen mukanaan myös palveluasumisessa, sillä erinomaiseksi koettu Suvanto Videopuhelu tuo mukavuutta arkeen. “Etenkin näin korona-aikana on mukava, että isällä on “oma televisio” siellä, kun käyntejä on jouduttu välillä rajoittamaan”, kertoo Raili.